Onkin pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut mitään. Askartelukamaa olen onnistunut kyllä hankkimaan: Heidin korttipajaan oli tullut ihania Stampscape -maisemaleimasimia. Tilasinkin niitä jo hyvänmoisen satsin. Tammikuussa on ilmeisesti tulossa lisää..
Tässä ensimmäinen kokeiluni. Käytin yksittäistä kuusileimasinta. Katselin ensin kumminkin lukuisia ohjeita you tubesta. Niissä käytettiin usein Glossy kartonkia. Ihmeekseni löysin itseltänikin sellaista, joskus ostanut ja en koskaan käyttänyt.. Musteina dye-musteita eli distress inkit sopii hyvin. Lisäksi käytin valkeaa geelikynää, jolla tein lunta oksille.
Kiiltävä kartonki aiheuttaa tietysti heijastuksia. Kortti sitten hieman tuunattuna viety nyrkkipostina saajalleen.
tiistai 23. joulukuuta 2014
perjantai 28. marraskuuta 2014
Kelkkailijatyttö
Haastepalkintona koukussa kortteihin leimaillaan ja väritellään -haasteeseen oli kympin lahjakortti, jonka lahjoitti Sunflowerfield- kiva lahja. Sai valita juuri sitä mikä miellyttäisi. Nettikaupassa oli sattumalta poistomyynnissä Whimsy Stampsin -talvisia leimasimia. Tässä niistä toinen -Sledging. (Time for Tea Designs).
Kokeilin jälleen värittämistä kraft-kartongille Prismacolor kynillä. Tällä kertaa aika vaaleilla, harmahtavilla sävyillä. Tässä tulos
Kokeilin jälleen värittämistä kraft-kartongille Prismacolor kynillä. Tällä kertaa aika vaaleilla, harmahtavilla sävyillä. Tässä tulos
lauantai 15. marraskuuta 2014
Romanttinen enkeli Magnolian tapaan
Tässä jo joku aika sitten tehty Magnolian enkeli. Taustalla vellumille leimattu lumihiutalekiehkura - varmaan tekniikkakymppiin joskus tehty ylimääräinen kokeilu. Tämäkin kortti on tehty Koukussa kortteihin haasteeseen, leimaillaan ja väritellään. Tällä kertaa aiheena oli ruskea väri ja Magnolian leimasin. Väritys siis yhdellä ainoalla Distress inkin värillä , ja hitusella vihreää.
Joulua, joulua
Tänään valmistui pitkän pakerruksen jälkeen kortti Koukussa kortteihin -haasteeseen. Joulumaratoonin etappiin nro 7. Kiva haaste, mutta valitettavasti niillä korteilla ei voi osallistua muihin haasteisiin.
Söpönen leimakuva on vuosia sitten saatu. Väritys Prisma Color Premier -kynillä. Niitä onkin nyt minulla voi sanoa yli oman tarpeen, Ostin ison rasian eli 150 kpl. Harmitti, kun harmaat sävyt lähes kaikki puuttui. Paperit ostin Sinoberista, vaikka olen vannonut, että kyllä joulupapereita on ennastaan ihan liian kanssa.
Rusetti ja paperisuikaleet peittää muutamat reiät, joihin en sitten kuitenkaan laittanut niittejä tms..

sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Lumiukkoja korteissa
Blogin päivitys ollut heikkoa viime aikoina, mutta olen sentään jotain tehnyt: tässä pari lumi-ukko aiheista joulukorttia. Molemmat on tehty Koukussa kortteihin-haasteisiin.
Molempien korttien leimakuvat on vuosia sitten saatuja. Joten valmistaja ei ole tiedossa. Valkean kortin väritys Prismacolor Premier -väreillä ja punaisen varmaankin Inktense-kynillä.
Molempien korttien leimakuvat on vuosia sitten saatuja. Joten valmistaja ei ole tiedossa. Valkean kortin väritys Prismacolor Premier -väreillä ja punaisen varmaankin Inktense-kynillä.
Sarah Kay -tyyliä joulukorttiin
Olen jo vuosia sitten jostain ostanut Sarah Kayn jouluisen romanttisen tyttöleiman. Sarah Kay -kortit ovat itselläni eräs mieluisa korttikeräilyaihe monien muiden joukossa.
Koukussa kortteihin -sivustolla oli leimaillaan ja väritellään haasteessa vuorossa Stampavien leimasimet, eikä mitään erityistä väritoivetta. Kokeilin ekaa kertaa tätäkin leimaa. Väritys on tehty Prismacolor Premier -kynillä ja reunakukkaset Distress inkeillä.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Romanttisia sinisiä joulukortteja
Viikonloppuna sain tehtyä peräti kaksi (!) joulukorttia. Molemmat koukussa kortteihin -haasteisiin.
Eka kortti vintagehaasteeseen, jossa kortista pitää löytyä lintu. Toinen eli alimmainen kortti joulukorttihaasteeseen, jossa teemana vauhti ja sininen väri.
Eka kortti vintagehaasteeseen, jossa kortista pitää löytyä lintu. Toinen eli alimmainen kortti joulukorttihaasteeseen, jossa teemana vauhti ja sininen väri.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)