keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Piirtelyä joulun ratoksi

Löysin youtuubin kätköistä Karen Campbellin Fun Fab Faces - drawing Prompt 20; piirrellään 100 naamaa.. johan on ihme ettei jotain oppisi. Tuskinpa piirrän ihan niin monta, mutta muutaman varmaankin.

Tässä eilisen illan piirros, tyylinä mixed media (mittasuhteet ei oikeat). Ja näyttääpä että symmetria ei oleihan mennyt kohdilleen, mutta ei liene kovin vaarallista. Lyijykynäpiirtely on sinänsä minulle tuttua ja kaikkein mieleisintä ollut aikanaan koulussa. Käytin tavallista HB-lyijykynää, drawing pencil 4B kynää, sekä varjostuspuikkoa (stumppia).


tiistai 25. joulukuuta 2018

Joulukalenteri valmis

Ensin. Suurkiitos Tarulle inspiroivasta joulukalenterista kiireisenä joulunalusaikana. Luukuista tulevat jutut olivat riittävän yksinkertaisia ja kohtuullisen hyvin pystyi ihan päivittäin tekemään. Juuri muuta en nyt ennättänytkään, vain yhden joulukortin ja muutamat keskenjääneiden joulukorttien tuunaukset.. Vain tuo viimeisin luukku olisi voinut olla vapaavalintainen.. Mielelläni olisi laittanut tässä vaiheessa jonkun kuvan täydentämään ja selkiyttämään kokonaisvaikutelmaa.
Luukku 23: yksityiskohtien korostus, tein valkealla PITT-penillä ja gessolla.
Luukku 24: roiskeet, tein valkealla vedellä laimennetulla gessolla ja kullansävyisellä kimaltavalla vesivärillä.
aikasemmat luukut näkyy blogipostauksista.



#mixedmediajoulukalenteri

Tein ensimmäistä kertaa tällaiselle kovalle pohjalle mixedmedia työtä ja todella nautin tekemisestä.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Joulukalenterin luukut 19-22

Kylläpä aika menee vauhdilla, enää kaksi luukkua. Kuvien otot jääneet, tänään sitten ennätin ottaa yhden kuvan.
Kalenterinluukku 19: lanka. Laitoin soljen ympärille kiepin pellavalankaa.
Luukku 20: leimailua. Käytin tekstileimasinta ja mustaa mustetta.
Luukku 21: embossing. Käytin Lindys Stamp gangin byzantine bronze -embossing powderia. Sinne tänne pieniä läikkiä. Kuumentaminen ei oikein sovi noille muovijutuille, meinasivat liikaakin sulaa, tosin se ei mitään haitannut, päin vastoin.
Luukku 22: musta. Varjostin joitain kohtia mustalla Pitt-pen -kynällä.


#mixedmediajoulukalenteri


tiistai 18. joulukuuta 2018

Joulukalenterin luukut 13-18

Aika on hurahtanut vauhdilla ja valokuvaaminen jäänyt..
Kalenterin luukku 13: leimailua. Leimasin oli Indigo Bluen Rugged edge, tavallinen musta versafine musteena.
Luukusta 14 paljastui: valumat. Valuttelin turkoosia Acrylic artist ink -mustetta (jota laimensin vedellä)
Luukku 15: doodling. mustalla Pitt-pen kynällä ja valkoisella geelikynällä
Luukku 16: kangas. Laitoin pienen palan brodyyrikangasta, jota värjäsin ruskealla Inktense vesivärillä.
Luukku 17: teksti. Laitoin tekstitarran, jota värjäsin reunoista ruskealla Inktensellä
Luukku 18: violetti. Suttasin sinisen liilaa akryylimaalia, jota ohensin gel mediumilla.


#mixedmediajoulukalenteri

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulukalenterin luukku 12

Luukusta 12 paljastui väri: turkoosi. Sudin turkoosia akryylimaalia pintaan ja pyyhin osan pois, hieman turhankin voimakkaasti, alimman kerroksen tekstipaperiakin hinkkautui pois liian paljon.
#mixedmediajoulukalenteri

tiistai 11. joulukuuta 2018

Joulukalenterin luukut 9 -11

Joulukalenteri edennyt: luukku 9 paljasti tarrat. Laitoin sekalaisia ääriviivatarroja.
Luukku 10: sapluuna. Sapluunana käytin samaa, mitä luukussa 2 ja lisäksi tähtisapluunaa, ja tummahkon ruskeaa akryylimaalia.
Luukussa 11 olikin vain kolme samaa.. askartelusäläpakista löysin tummia rinkulaklemmareita, jotka näytti sopivan aika hyvin.
Mielenkiinnolla huomenna iltasella seuraavan luukun aukaisuun.. ps. tekele oikeasti on ruskeampisävyinen


#mixedmediajoulukalenteri

lauantai 8. joulukuuta 2018

Joulukalenterin luukku 8

Mixed media joulukalenterin luukusta 8 paljastui väri: ruskea. Käytin Derwent Inktense vesiväriä. Hieman likainen ruskea..

#mixedmediajoulukalenteri


perjantai 7. joulukuuta 2018

Mixed media joulukalenterin luukku 7

Kalenterissa luukku 7: metalli. Kiinnitin gel mediumilla erilaisia joskus hyljättyjä metallijuttuja: neppejä, solkia, jonkun joulukoristeen osa, jotain mutterin näköisiä jne.


#mixedmediajoulukalenteri

torstai 6. joulukuuta 2018

Joulukalenterin luukut 4-6

Mixed media joulukalenteri on edennyt parilla luukulla.
Luukku 4: puu. Puisia juttuja olisi ollutkin vaikka mitä sopivaa. Käden ulottuvilla oli coctailtikkuja, joita osittain pätkin ja liimasin sitten työhön.
Luukusta 5 tulikin väri: valkea. Gessoa olin jo käyttänytkin, koska näytti olleen ohjeistuksen mukaan sallittua. Lisäsin nyt sitten lisää valkeaa, gessoa. En viitsinyt etsiä valkeaa akryylimaalia...
Luukku 6: rypistettyä. Siihenkin olisi löytynyt vaikka mitä vaihtoehtoja. Työpöydän roskiksessa oli rypistetty enkelikarkkipaperi, jota sitten liimasin pari suikaletta.


#mixedmediajoulukalenteri

maanantai 3. joulukuuta 2018

Mixed media joulukalenteri

Innostuinpa ottamaan osaa Jehkottaren mixed media joulukalenterin tekoon. Tässäpä alkuvaiheet. Pohjaksi löytyi noin A5 kokoinen vanerinkappale, lie ollut joku laatikon kansi nahkasaranan rippeestä päätellen.
1. päivänä paperisuikaleita, no sehän on selvä, että siihen suikaloin vanhan kirjan sivun ja hyljätyn nuottikirjan sivusta suikaleita + hieman gessoa päälle. Vanerinkappaleen gessosin myös kevyesti ihan alkuun.

2. päivänä tekstuuripastaa + maski/sapluuna.
3. päivänä sitten vaikeampi juttu: muovia. Se aiheutti kovasti päänvaivaa, lopulta päädyin muoviseen naruun, vanhaan. Olin juuri siivonnut jotain ja heittänyt roskikseen kiepin. Se oli mukavasti suikaleiksi hajoavaa, mutta liimaaminen oli tuskien takana. Kokeilin vähän lämpöpuhallinta, mutta näytti niin riskialttiilta etten uskaltanut kuin pikku hetken puhaltaa. Sulaa aika helposti, joten ei kannata myöhemminkään sitä kohtaa kuumalla käsitellä.


Mielenkiinnolla odotan huomista vaihetta.
#mixedmediajoulukalenteri