tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kollaasileimausta korttiin

Koukussa kortteihin -sivuston tekniikkahaaste nro 7 on kollaasileimaus. Jonkun verran varmaan olen käyttänytkin sitä tekniikkaa, mutta se ei ole minulle niitä helpoimpia tekniikoita.. Tässä aikaansaannokseni, käytetty ehkä noin 7 eri leimasinta. Lisäksi vain pari yksinkertaista koristetta eli nappeja ja pitsiä. Paperit jälleen jämälootasta. Pitsi näyttääkin olevan vähän vinossa, mutta sepä on kiinnitetty vain pikkupalalla 2-puoleista teippiä. Kortti olis ehkä vaatinut kukkia tai jotain. Mutta tällä kertaa näin.



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Feikkipellavaa kortissa

Koukussa kortteihin -sivuston tekniikkahaaste on edennyt jo numeroon 8 eli salamahaasteeseen. Se piti olla valmiina tänään lauantaina klo 23.59 mennessä. Joten tässä se on. Aiheena oli valepellava, ohje löytyy splitcoaststampers-sivuilta kuten aiemmatkin. Kortissa on tarkoitus olla pellavan näköistä tekstuuripintaa. Sen saa aikaseksi hankaamalla paperia pysty - ja vaakasuunnassa hiekkapaperilla. Sai ollakin aika karkeaa eli minulla numeroa 120. Paperi oli 250 g valkeaa kiiltävää kartonkia.

Tässä pari kuvaa, Tim Holzin leimoja, distress inkejä ja papereita silttulaatikosta enimmäkseen sekä  tavanomaisia haaraniittejä.





sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kortti nro 5 tekniikkakymppiin

Koukussa kortteihin tekniikkahaasteessa nro 5 oli aiheena Blurred vision watercolouring. Eli yksinkertaisesti leimakuvan ääriviivat käydään läpi vesivärisiveltimellä tai vesisäiliökynällä.

Siispä kävin toimeen, leimakuvaksi valikoitui korttilehden mukana tulleet leimasimet, jotka nyt ensi kertaa pääsi korttiin. Leimat Teddy Bo & Co. Leimattu Distress Inkin sävyllä Vintage photo. Paperit sulttulaatikon kätköistä.




lauantai 13. huhtikuuta 2013

Romantiikkaa ressaustekniikalla

Koukussa kortteihin -sivuston tekniikka10-haasteessa nro 4 oli aiheena ressattu akryylimaali (acrylic distress). Ohje löytyy täältä.

Hauska tekniikka. Minulla on tosin vain valkoista akryylimaalia, joten oli käytettävä sitä. Akryylimaalin poishinkkaus olikin työlästä, kannattaisi heti kokeilla kohtuullisen karkeaa hiekkapaperia.. Kohokuvioitu korttipohja oli ihan maalatun näköinen, josta pinnasta kulunut maalia pois. Lopputuloksena oli tällainen romanttinen vintage-kortti.




perjantai 12. huhtikuuta 2013

Leimausta kolmeen kerrokseen -tekniikalla kortti

Koukussa kortteihin -sivuston Tekniikkakympin haasteen kolmas aihe oli Triple stamping. Ohje löytyy sivustolta. Leimattu siis kolmeen eri paperiin, jotka päällekkäin.

Hankaluutena oli löytää sopiva leimasin. Pieniä olisi varmaan ollut, joista olisi voinut sommitella hieman eri tavalla korttia. Helpotti kummasti, kun älysi, että kortti voi olla muutakin kuin 15 x 15 cm. Yleensähän teen kortteja vain Magnolian isohkoilla leimasimilla.

Leimasimet Inkadinkadon, leimailin valkoiselle paperille, jota sitten leimauksen jälkeen suttasin vaaleanruskealla distress inkillä. Lisäksi käytin hieman Glossy accents -ainetta.


Valepatinaa kortissa

Koukussa kortteihin -sivuston Tekniikkakympin kakkoshaasteessa oli aiheena valepatina eli faux patina. Sivostolta löytyy linkki ohjeeseen. Eli siis tarkoituksena oli tehdä metallipintaa ilman metallia. Tämän luin tosin vasta kortin tekemisen jälkeen. Ei todellakaan näytä siltä, että kortissa olisi muuta metallia kuin rippunen kultaa.

Päätarvikkeina jälleen musteet, kohokuviointikansio ja embossausmuste sekä kohojauhe väreinä metallivärit kuten kulta, hopea tai pronssi.

Tässä korttini. Leimasin on ihan ensimmäisiä hankintojani, valmistajan nimi ei tule mieleen. Alimmaisessa kuvassa on todenmukaisemmat värit.



Palapeliresistiä tekniikka-haaste

Pitkästä aikaa olen saanut kortteja aikaiseksi...Vaihteeksi ilman leimakuvia. Koukussa kortteihin -sivustolla on meneillään Tekniikka 10 -haaste eli tehdään huhtikuun aikana 10 korttia eri tekniikoilla. Voi olla, että en ennätä tekemään kaikkia, mutta on hauska välillä kokeilla erilaisia tekniikoita. Niitä ei juurikaan tule testailtua.. Sivostolta löytyy myös linkit ohjeisiin.

Ensimmäinen haaste oli tehdä Puzzle Piece Resist -tekniikalla kortti. Tarvittiin taustaleimasin tai jotain muita leimasimia, leimasinmustetta, embossausmustetta ja kohojauhetta, leimasinmusteita eri värisinä. Tarkoitus oli palapelin tapaan irrottaa taustasta kuvio tai kuvioita. Lävistin tai stanssi tai ihan pelkästään askarteluveitsi tarvittiin tähän tarkoitukseen.

Tällainen on aikaansaannokseni. Värileimasinmusteet olivat Mementon pieniä Dew Drop dye ink-musteita. Muita värejä ei minulla sitten ollutkaan kuin nämä.. Perhosen vartalo on kotoisin Intiasta ja tarkoitettu alunperin otsakoristeeksi! Taustaleimasin craftyindividuals.