sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Tagi maaliskuulle - handmade

Maaliskuun Tim Holztin tagi oli periaatteessa hyvinkin yksinkertainen. Mutta ei niin helppo toteuttaa. Yhtään leimoista ei tietenkään ollut, eikä vempainta millä saisi tussikynistä värin leviämään sumuna kortille. Taustasapluunoita on vain yksi.. Ja taitoakin tuntuu puuttuvan. Manila -tageja kyllä olin jo hankkinut.

Kyseessä suttuinen leimaus (!), useampaa väriä leimasimeen ja taustan kuviointi sapluunan läpi tavallaan sumuttamalla. Toinen tagi haastettiin tekemään samanlaisena, mutta varjoleimauksena. Helppoa - niin olisi luullut. Leimailut sinänsä aika simppeliä hommaa. Leimojen valinta ei suinkaan, eikä se, että olisi muistanut mustettaa leiman useammalla värillä. Kokeilin sumuttaa ihan tavallisesti pikkuisella suihkepullolla vesi ja musteseosta. Enpä ole ennen sitäkään kokeillut. Riittävän kevyt painallus tuli vain kokeilukartongille, eikä sinne minne olisi pitänyt!

Leimatkaan ei oikein löytäneet paikkaansa. Mutta tässä kuitenkin lopputulokset. Kortista jätin sovinnolla pois pikkutekstit. Haastoin itseni käyttämään ompeluaiheisia leimoja. Ja kuvioteippiä.



Tästä unohdin 3-värileimauksen ja tagi toimikin sitten testauksena suihkeelle.

2 kommenttia:

  1. Ainakin tosi ihgut tagit teit, oli sinulla vempaimia tai ei....eihän tämä siltä vaikuta...on niin upeita molemmat:-))

    VastaaPoista