maanantai 25. toukokuuta 2015

Lettipäinen tyttö

Radiant face -verkkokurssin toinen aihe oli ns. Lollypop-girl. Tämän pitäisi samalla jollain tavalla kuvastaa omaa sisäistä lasta. No, ainakin luin paljon ja minulla oli pitkät, paksut letit. Huomasin, että kissallani on samanväriset silmät kuin tällä tyttösellä..
Käytin Neocolor II vesiliukoisia liituja, akryylimaaleja, gessoa, ohutta tussikynää, grafiittikyniä ja paperistumppia grafiittijäljen pehmentämiseen. (kuva on skannattu). Taustaan en ole ollenkaan tyytyväinen, mutta en viitsinyt uuttakaan ruveta tekemään.


lauantai 23. toukokuuta 2015

Punapäinen nainen

En voinut enää vastustaa kiusausta ja ostin Effy Wildin Radiant faces -verkkokurssin. Se on julkaistu eli aloitettu jo viime syksynä. Sisältönä on 9 eri mixed media -taiteilijan videot  -noin 100 min opastusta, pdf- ohjeet. Lisäksi Effyn omat tulkinnat kunkin taiteilijan töistä! Huh! Vaikuttaa hyvältä, mutta videot on katsottava lokakuun loppuun mennessä eli aika ei kyllä kaikkiin riitä. Videot voi toki ladata kaikki itselle.

Jane Davenportin aiheena oli Nymfi (aihe on minulle vieras). Pointtina on kuitenkin oppia piirtämään inspiroivasta kuvasta. Alkuun tutkitaan kasvojen rakenne, sommittelu yms. Tehdään luonnoksia kuvan mukaan ja lopullinen kuva ihan muistin perusteella (ilman luonnoksia ja inspiraatiokuvaa).

Tässä pari luonnosta; innostuin tyylini mukaan piirtämään lyijykynällä (grafiittikynällä) ja eksyin vähän aiheesta. Mutta ei tuo haitanne. Piirrokset tehty vanhalle kirjansivulle (kooltaan reilu A4). lähes sivukuva naisesta oli minulle haastava, samalla kasvot olivat kääntyneet hieman katsomaan olkapään yli.



Lopullinen hyvin värikäs versio alla (alkuperäiskuvassa oli merenneito suorimassa valtavia hiuksiaan). Käden jätin pois.. Tarvikkeet: akryylimaalit, gesso, gel medium ja prismacolor-kynät.



keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Inspiration Wednesday nro 9

Taitaa olla jo inspiration wednesdayn 9. työ. Oma versioni tässä. Minulta puuttuu (!) naisen kasvot sapluuna, joten käytin Tim Holtzin kello-ratas sapluunaa. Ja koska sivu oli muuten valjun näköinen, laitoin kollaasiksi pelkän kirjan sivun revityn kappaleen sijasta naishahmon.. Akryylimaalikyniä on vain muutama, joista käytin vain fluorescent oranssia ja keltaista toisin kuin Donna. Hän käytti lähes pelkästään maalikyniä.


Gothic arch -atc-kortteja pari kappaletta

Gothic arch -atckortit on minulle uusi tuttavuus. Yhteen vaihtoon tein pari korttia, vaihdon teema oli vapaa, ainoa toive oli, että käytetään vain kierrätysmateriaalia.
Tein pari ylimääräistä korttia, jotka tässä. Ovat vaihdettavissa.






perjantai 1. toukokuuta 2015

Vappuneitonen

Onhan sitä vappunakin jotain tehtävä..vappubrunssin jälkeen. Mainoslehden naisen kasvokuva ja toisen mainoksen pinkki kukka saivat uuden elämän art-journal sivulla. Kokeilin uusia kimallesuihkeita, ja suihkuttelin kasvokuvankin täplikkääksi, mutta onneksi lähti vauvan peppupyyhkeellä puhtaaksi. Väreinä NeocolorII, akryylimaalit ja gesso, Prismacolor premier -kynät ymt sekä Tim Holtzin siirtokuva-arkista tekstit.

Tässä kuvia: